Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme selaimen päivittämistä uudempaan versioon.

Toivolan Tenavat Oy on perustettu vuonna 2013. Varhaiskasvattajilla on ammattitaitoa  kertynyt useammalta vuodelta ja päivitämme ammattitaitoamme / koulutusta säännöllisesti.

 

 

Heippa!

Nimeni on Saija Hvitfelt ja alkuperäiseltä koulutukseltani YO- merkonomi. Olen jo lapsena vetänyt srk:an kerhoja mutta lopullisen kipinän lastenhoitoon sain omien lasten myötä.  Perheeseeni kuuluu aviomieheni lisäksi kolme lasta; 98- ja 00- syntyneet pojat sekä 05- syntynyt tytär.  Olen toiminut perhepäivähoitajana vuodesta 2001 lähtien ja perhepäivähoitajan ammattitutkinnon suoritin vuonna 2006. Varhaiskasvatuksen pedagogiset opinnot vuonna 2020.

Harrastuksiini kuuluu kaikennäköinen liikunta omaksi iloksi ja suuri rakkaus kakkuihin ja ruoanlaittoon sekä aktiinen toiminta lastemme urheiluharrastusten parissa.

 

 

                                                                                                                                                                                                                                                                    

 Heippa!

Nimeni on Salla Koiranen. Koulutukseltani olen YO- lähihoitaja, erikoistunut lapsiin ja nuoriin.     Valmistuttuani tein töitä vuosia lastensuojelun parissa. Ensimmäisen lapseni myötä oli luontevaa siirtyä perhepäivähoitajaksi. Lapset ovat  aina olleet lähellä sydäntäni.  Perheeseeni kuuluu aviomieheni lisäksi 08- ja 11- syntyneet pojat sekä hurmaava mäyräkoiramme Ritu. Olen toiminut perhepäivähoitajana vuodesta 2009 lähtien. 

 Harrastuksiini kuuluu monipuolinen liikunta, perheen kanssa mökkeily ja veneily